Bibliophilos 3/25

Kansallisbibliografia – moderni monumentti 

Bibliografia on bibliofiilin ystävä. Ja jos kiinnostuksen kohde on kotimainen kirjallisuus, paras kamu on kansallisbibliografiamme Fennica. Se ei ole ilmestynyt painettuna kirjana enää 30 vuoteen, eikä se ole enää erillinen tietokantakaan. Mutta tämä 300-vuotias vetreä vanhus ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä helposti ja monipuolisesti käytettävissä. Tämä artikkeli kertoo, miten Fennicaan pääsee ja miten sitä voi hyödyntää.

Teksti Juha Hakala Kuvat Kansalliskirjasto

Fennican käyttö – perusasioita

Fennica ja muut Kansalliskirjaston ylläpitämät tietojärjestelmät löytyvät Kansalliskirjaston hakupalvelusta osoitteessa https://kansalliskirjasto.finna.fi/.  Se on osa Finna-indeksiä, joka muodostetaan ”haravoimalla” viitteitä organisaatioiden paikallisista tietokannoista.

Finna (https://www.finna.fi/) on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Kansalliskirjaston hallinnoima tiedonhakupalvelu. Se on ministeriön hallinnonalan kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteinen palvelu, kaikkien kulttuuri- ja tiedeaineistojen kotipesä. Sellaisena Finna on maailmanlaajuisestikin ainoalaatuinen. Missään muualla ei tietoja kaikkien kulttuuriorganisaatioiden kokoelmista ole koottu yhteen vastaavalla tavalla.

Finna olisi tiedonhaun apuna kömpelö, jos se tarjoaisi vain yhden ja saman käyttöliittymän kaikille. Siksi kukin Finnaa hakupalveluna käyttävä organisaatio voi rakentaa oman käyttöliittymänsä, jonka ulkoasu ja valittavissa olevat sisällöt ovat organisaation itsensä määriteltävissä. Tietoa näistä organisaatiokohtaisista käyttöliittymistä saa osoitteesta https://www.finna.fi/Content/about.

Kaikkiin käyttöliittymiin soveltuva Finna-perushaun ohje löytyy osoitteesta https://www.finna.fi/Content/help-basic, ja tarkennetun haun ohje osoitteesta https://www.finna.fi/Content/help-advanced. Käyttöohjeita luetaan yleensä vasta silloin kun mikään muu ei auta, mutta suosittelen ennakoivaa toimintaa: ohjeisiin perehtymällä voi säästää paljon aikaa ja vaivaa. Itsekin virkistin äskettäin muistiani tarkennetun haun ohjeella etsiessäni Henrik Gabriel Porthanin julkaisuja, jotka eivät ole Turun Akatemian väitöskirjoja. Niitä löytyy 267, kun väitöskirjojen kera hakutulos on 946.

Kansalliskirjaston hakupalvelun ohella käytän myös SKS:n kotimaisten artikkeleiden hakua (https://finlit.finna.fi/Content/artikkelihaku) sekä vantaalaisena myös pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-palvelua (https://helmet.finna.fi/). Mielenkiintoinen on myös Finna Street, joka etsii tarkalla karttasijainnilla kuvia ja paikkoja perustuen selaimen antamaan sijaintiin. Tämän hakumahdollisuuden tarjoaa jo aloitusnäytössään Museovirasto (https://museovirasto.finna.fi/), koska paikkatietoja on tallennettu GPS-koordinaatteina sen aineistojen kuvailuihin. Kirjastojen tuottamista julkaisujen kuvailuista koordinaatit puuttuvat ainakin toistaiseksi.

Monet organisaatiot tarjoavat käyttöliittymissään mahdollisuuden rajata haku tiettyihin aineistoihin. Kansalliskirjaston hakupalvelussa voi tehdä Fennica-rajauksen valitsemalla näytön yläreunan Kokoelmat ja tietokannat -valikosta Fennica-vaihtoehdon, tai menemällä suoraan osoitteeseen https://kansalliskirjasto.finna.fi/Content/fennica.

Kansalliskirjaston Fennica-hakupalvelun etusivu

26. elokuuta 2025 Fennica-aineistoa oli 1 292 791 viitettä. Joka viikko kantaan lisätään satoja viitteitä. Ajantasaisen tiedon saa, kun tekee Kansalliskirjaston hakupalvelussa niin sanotun tyhjän haun eli jättää hakukentän tyhjäksi. Silloin näytön vasemmassa reunassa Kokoelma-valikossa näkee Fennican, kansallisdiskografia Violan, Humanioran eli kirjaston yleiskokoelman sekä slaavilaisen kirjaston eli Slavican tietuemäärät.

Annos historiaa

Ensimmäinen askel kohti nykyistä Fennicaa otettiin 1978, kun kansallisbibliografia siirtyi atk-luettelointiin. Uusin välinein tuotettu kansallisbibliografian vuosiluettelo vastasi ulkoasultaan tarkoin edeltäjäänsä, mikä oli 50 vuoden takaisella tekniikalla melkoinen saavutus.

Perinteisiin painettuihin bibliografioihin tallennetut tietueet vuosilta 1488–1977 konvertoitiin takautuvasti Fennicaan jo 1990-luvulla.  Valtaisan urakan mahdollisti Kansallis-Osake-Pankin pankin bibliografiatyöhön suunnattu suurlahjoitus. Sen avulla täydennettiin myös vanhimman aineiston kuvailutietoja, mistä on sittemmin ollut hyötyä Kansalliskirjaston laajoissa digitointihankkeissa.      

Kun painettu kansallisbibliografia oli tehtävänsä tehnyt, se sai mennä. Painetun Suomen kirjallisuus -kuukausiluettelon tuottaminen päättyi joulukuussa 1998. Painetun kansallisbibliografian korvasi neljä kertaa vuodessa ilmestynyt Fennica CD-ROM, jota tuotettiin vain viisi vuotta. Vuodesta 2004 kansallisbibliografia on ollut käytettävissä vain tietokantana.

Fennica-tietokannan luonnista oli vuonna 2004 kulunut jo 25 vuotta. Tieteellisten kirjastojen atk-yksikkö rakensi Fennica-aineistosta VTKK:lla KOTI-tietokannan jo 1979. Sitä käyttivät lähinnä kirjasto- ja kirja-alan ammattilaiset. Komentopohjaisena järjestelmä edellytti opiskelua, ja haut olivat maksullisia. Bibliofiileille KOTI tuskin tuli tutuksi, elleivät he käyttäneet tietokantaa työssään. Vielä 1980-luvun alussa edes kirjastotieteen ja informatiikan opiskelijat eivät päässeet KOTIin; itse tutustuin siihen vasta Tieteellisten kirjastojen atk-yksikön suunnittelijana 1988.   

Yliopistokirjastot ja muutamat erikoiskirjastot toteuttivat vuosina 1987–1993 Linnea-hankkeen, jossa ne ottivat käyttöön amerikkalaisen VTLS-kirjastojärjestelmän. Kansallisbibliografiasta luotiin Fennica-tietokanta vuonna 1991.  Kaikki VTLS-tietokannat olivat saavutettavissa korkeakoulujen FUNET-verkon kautta, mutta kirjastojen palvelimien kapasiteetin rajallisuuden vuoksi samanaikaisten käyttäjien määrää oli pakko rajata tiukasti. Kirjastojen henkilökunta ja asiakkaat käyttivät samoja tietokantoja, eikä niiden palvelimia haluttu ylikuormittaa. Tässäkään vaiheessa Fennican verkkokäyttö ei siis ollut vapaata eikä myöskään järin helppoa, koska VTLS-ohjelmiston hakuliittymä oli komentopohjainen (tekijää haettiin komennolla a/tekijä, nimekettä komennolla t/nimeke, ja niin edelleen).  

VTLS-ohjelmisto vanhentui, ja se korvattiin uudella Voyager-sovelluksella 2000-luvun alussa. Graafisen käyttöliittymän ansiosta tiedonhaku helpottui, mutta laitteistokapasiteettia ei edelleenkään ollut runsaasti käytettävissä. Yhteisten tietokantojen käytöstä ei voitu tästäkään syystä solmia kansallisia sopimuksia. Vasta vuoden 2010 alusta tieteellisten kirjastojen silloinen Linda-yhteisluettelo saatiin opetusministeriön rahoituksella vapaaseen käyttöön. Yhteisluettelo sisälsi myös kansallisbibliografian, joten Fennica on nyt ollut rajoittamattomasti kansalaisten tavoitettavissa jo 15 vuotta.

Tiedonhaun kannalta Voyager-ratkaisussakin oli puutteita. Ohjelmiston toiminnot olivat esimerkiksi Finnaan verrattuna varsin pelkistetyt. Kun laitteistokapasiteetti lakkasi olemasta pullonkaula, ohjelmistosta tuli sellainen. Voyager ei pystynyt käsittelemään esimerkiksi suuria tulosjoukkoja Boolen haussa. Siksi hakujen rajaaminen esimerkiksi kieli- tai aineistotyyppikoodien avulla oli hankalaa tai mahdotonta. Yhteisluettelossa ei myöskään ollut mahdollista rajata hakua vain kansallisbibliografiaan.

Fennica oli vielä tässä vaiheessa erillinen tietokanta, mutta sitä käytettäessä hakua ei voinut laajentaa muihin tietokantoihin.  

Oleellinen parannus saatiin Finna-hakupalvelun myötä vuonna 2013. Hakumahdollisuudet ovat nyt huomattavasti aiempia ohjelmistoja paremmat, eikä palvelinkapasiteetista pitäisi tulla enää koskaan ongelmaa, kiitos virtualisoinnin. Koska Finnan tuottamiseen osallistuu suuri joukko kirjastoja, arkistoja ja museoita, indeksin tietuemäärä on suomalaisittain suuri. 26. elokuuta 2025 Finnassa oli 19 183 836 viitettä, josta Fennican osuus on siis noin seitsemän prosenttia. Indeksin viikkokasvu vaihtelee, mutta elokuussa 2025 se oli 10 000 viitteen hujakoilla.  

Tiedonhaun kannalta Finnassa tehtävästä kansallisbibliografiarajauksesta on sekä hyötyä että haittaa. Minusta merkittävin etu on, että sen avulla pääsee eroon Finnaan pesiytyneistä tuplatietueista. Ne ärsyttävät allekirjoittanutta paitsi tiedon hakijana, myös puhtaasti henkilökohtaisesta syystä. 1990-luvun alussa, Linda-yhteisluetteloa luotaessa, vietin Tieteellisten kirjastojen atk-yksikön muun it-henkilöstön kanssa useita viikkoja kokopäiväisesti tuplatietueiden poiston parissa. Tuolloin yhteisluettelossa olivat mukana vain yliopistokirjastot ja joukko erikoiskirjastoja kuten Eduskunnan kirjasto ja Varastokirjasto. Satojen uusien kirjastojen lisäämisen myötä tuplatietueet ovat palanneet korkojen kera.

Tuplaongelma riepoo pahiten vanhaa ja suosittua aineistoa. Esimerkiksi Aleksis Kiven Kootuista teoksista on Fennicassa 33 viitettä, mutta Finnassa 210. Fennican tietueet eivät ole tuplia, vaan toistumat ovat koottujen teosten eri aikoina tehtyjä uudelleenjulkaisuja. Niistä tehdään kansallisbibliografiaan aina omat kuvailut. Niinpä täsmähaku nimekkeellä Kalevala tuottaa Fennicassakin 270 viitettä, mutta Finnassa hakutulos on peräti 1302.  Pelkästään Kalevalan ensipainoksesta löysin 14 eri kirjastojen tuottamaa viitettä.

Tuplatietueiden runsauteen on paljon syitä. Luettelointisäännöt ovat muuttuneet ajan myötä, ja niitä on sovellettu eri kirjastoissa eri tavalla. Vanhat tietueet voivat olla hyvin pelkistettyjä, jolloin eväät niiden yhdistämiseen rikkaampiin tietueisiin ovat vähissä.  Hyvä esimerkki puutteellisesta tietueesta on yleisten kirjastojen 1970-luvulla luodusta valtakunnallista nimekerekisteristä peräisin oleva tietue Haanpään Ihmiselon karvaasta ihanuudesta:

https://www.finna.fi/Record/helmet.1272250?sid=5065319373#details

Samasta lähteestä on myös tämä Kalevala-tietue:

https://www.finna.fi/Record/anders.427660?sid=5110740483

Tietueiden alkuperän tunnistaa isojen kirjainten käytöstä nimekkeessä ja tekijän nimessä. Pieniä kirjaimia on vain niissä tietoelementeissä, jotka on jälkeenpäin ohjelmallisesti lisätty.

Vastaava kansallisbibliografiatietue on paljon täydellisempi:

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3671081?sid=5065340958#details

Eroja selittää se, että tieteellisissä kirjastoissa kuvailua ohjasivat kansallisbibliografian tarpeet, kun taas yleisissä kirjastoissa tärkeintä oli lainauksen automatisointi. Jälkimmäiseen riittivät perustason kuvailutiedotkin, mutta tiedonhakuun ne soveltuvat kehnosti ja tuplatarkistuksien tekoon kerrassaan heikosti.  

Finna-indeksiä luotaessa Kansalliskirjaston piti valita, haravoidaanko hankkeeseen osallistuvilta kirjastoilta kaikki tietueet. Vanhat ja mahdollisesti heikkolaatuiset tietueetkin hyväksyttiin tietoisena siitä, että ne heikentävät indeksin laatua. Kirjastojen käyttäjien kannalta on silti parempi, että jokainen kirjasto on mukana kaikilla kuvailutiedoillaan.  

Nykyisin kirjastot tekevät kuvailussa laajaa yhteistyötä. Uutuusaineistojen kuvailuja kopioidaan kirjastojen yhteisestä Melinda-yhteisluettelotietokannasta (https://melinda.kansalliskirjasto.fi/), mikä parantaa tietueiden yhteismitallisuutta ja vähentää Finnan tuplaongelmaa merkittävästi.   

Mitä Fennica on syönyt?

Kansallisbibliografiat ovat kohdemaansa julkaisutuotannon tietovarantoja. Niihin voi sisältyä myös muualla julkaistua, mutta tavalla tai toisella kohdemaahan liittyvää aineistoa.

Fennicaa vastaavia kansallisbibliografioita julkaistaan useimmissa muissakin maissa, mutta vastuutaho ei aina ole kansalliskirjasto. Suomessakin vastuuta kuvailutyöstä on jaettu eri organisaatioiden kesken, mutta vastuu kokonaisuudesta on aina ollut Kansalliskirjastolla, joka tunnettiin 1. elokuuta 2006 asti nimellä Helsingin yliopiston kirjasto. Nykyinen Helsingin yliopiston kirjastohan muodostettiin Helsingin yliopiston laitos- ja tiedekuntakirjastoista sekä Opiskelijakirjastosta, ja se aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2010.  

Fennica[i] sisältää kuvailutietoja muun muassa seuraavista aineistoista (aineistomäärät 26. elokuuta 2025, sivuun https://kansalliskirjasto.finna.fi/Content/fennica linkitettyjen Finna-hakujen mukaan):

• suomalaiset kirjat vuodesta 1488
  • painettuja kirjoja 878 908, e-kirjoja 113 944, äänikirjoja 44 845)
• sarjat ja lehdet vuodesta 1771 (edellisiä 28 890, jälkimmäisiä 47 149)
• kartat 1540-luvulta lähtien (62 287, joista atlaksia 1013)
• pienpainatekokoelman aineistoryhmiä 166
• verkkoaineistojen teemakeräyksiä 165

Finna löytää yhteissidosten sisällä ”piilossa” olevat julkaisut, mutta ei oletusarvoisesti laske niitä hakutuloksiin erillisinä tietueina. Ruotsin vallan ajalta löytyy sen vuoksi vain 12 187 viitettä. Yhteissidosten sisään ”kadonneet” julkaisut saa esiin tekemällä haun

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Search/Results?lookfor=project_id_str_mv%3A%22Ruotsin+aika%22&type=AllFields&limit=20

jolla löytyy 39 455 nimekettä, eli noin 27 000 tietuetta enemmän kuin normaalissa Finna-haussa. Haussa käytetyllä rajauksella project_id_str_mv:"Ruotsin aika" (jota voi käyttää täsmentämään mitä tahansa Fennica-hakua) tulosjoukkoon päätyy vain vuosina 1488–1809/1827 julkaistua aineistoa. Siitä oli elokuussa 2025 verkossa saatavilla jo 24 256 julkaisua. Toisin sanoen jo kaksi kolmasosaa Ruotsin vallan aikana julkaistusta kirjallisuudesta löytyy verkosta Fennicaa käyttäen.    

Fennica alkaa MIssale Aboensesta, ensimmäisestä Suomea varten painetusta kirjasta. Kansalliskirjasto kurkottaa menneisyyden kaivoon vielä Missale Aboenseakin syvemmälle keskiaikaisissa käsikirjoitusfragmenteissa.  Kaikki voutien tilikirjojen kansissa säilyneet 9319 pergamenttilehteä noin 1500 käsikirjoituksesta on digitoitu. Ne ovat vapaasti käytettävissä Kansalliskirjaston Fragmenta membranea -kokoelmassa osoitteessa https://fragmenta.kansalliskirjasto.fi/. Kenties vanhin fragmentti on Breviarium 1100-luvulta tai viimeistään 1200-luvun alusta. Sen osoite on https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023081697384. 

Kölnin kirkkoprovinssista peräisin oleva nuotinnettu breviarium, jota on käytetty Suomessa. Käsikirjoitusfragmentti Kansalliskirjaston digitaalisista kokoelmista.

Mitä Fennicasta puuttuu?

Kansalliskirjaston kansalliskokoelmassa eli Fennica-kokoelmassa on paljon kotimaista aineistoa, jota ei yleensä luetteloida kansallisbibliografiaan. Kuvailtavaksi päätyvän aineiston valintakriteerit ovat vaihdelleet eri aikoina, eikä niitä ole aina dokumentoitu yksityiskohtaisesti. Nykyään karsimisen perusteena sovelletaan kansainvälisiä suosituksia ja Unescon tilastomäärityksiä.

Yleisnimi luetteloimattomalle aineistolle on pienpainatteet, ephemera. Ne ovat usein sivumäärältään vähäisiä, mutta poikkeuksiakin on. Muun muassa puhelinluettelot, vuosikertomukset, sääntökokoelmat, suppeat näyttelyluettelot ja monisteet ovat pienpainatteita, jotka kuvaillaan vain kokoelmatasolla sisällöllisin perustein. 

Osa Fennican puutteista johtuu siitä, että kansallinen aineisto kuvaillaan muualle. Esimerkiksi nuottijulkaisut tallennetaan kansallisdiskografia Violaan, joka on Fennican tavoin haettavissa sekä erikseen että osana Finna-hakupalvelua.

On olemassa myös aineistotyyppikohtaisia rajoituksia. Fennicaan ei kuvailla esimerkiksi julkaisemattomia opinnäytteitä eikä niin sanottuja osakohteita kuten lehtien artikkeleita tai kokoelmissa julkaistuja novelleja. Näitä aineistoja voi silti hakea sekä Finnasta että muista tietojärjestelmistä.

Opinnäytteitä löytää Finnasta hakutermeillä kandityö, pro gradu, lisensiaatintyö tai väitöskirja. Niitä voi hakea myös korkeakoulujen omista julkaisuarkistoista kuten Aalto-yliopiston Aaltodocista (https://aaltodoc.aalto.fi/home). Näiden julkaisuarkistojen kuvailuja kerätään Finnaan, joka sisältää yli puoli miljoonaa opinnäyteviitettä. Finnassa kuvailluista opinnäytteistä yli 310 000 on verkossa saatavilla.

Vanhaa Fennicaa harrastavien bibliofiilien iloksi kaikki tunnetut Turun Akatemian väitöskirjat on digitoitu, ja ne ovat haettavissa sekä kansallisbibliografiassa että erillisenä kokoelmana Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistossa (https://doria.fi/handle/10024/50699). Mittavan digitointi- ja kuvailuhankkeen rahoitti Paateron säätiö.

Suomalaisten artikkeleiden viitetietoja on luetteloitu jo 1990-luvulta lähtien korkeakoulukirjastojen ja yleisten kirjastojen yhteistyönä. Artikkeliviitteitä voi hakea kätevästi SKS:n tarjoamasta käyttöliittymästä tämän artikkelin alussa mainitusta osoitteesta. Haku kattaa Finnan artikkeleiden lisäksi myös Tieteellisten seurain valtuuskunnan Journal.fi-palvelun (https://journal.fi/), jolla ilmestyy noin 140 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa. 26. elokuuta 2025 SKS:n hakuliittymä tarjosi pääsyn 2 245 512 viitteeseen.

Violan ansiosta on mahdollista hakea äänitteiden sisältämien kappaleiden tietoja, mutta novellien osalta on Fennicassa tyytyminen hakuun niiden nimillä.  Fennica-haku ei tällöin saa kohdistaa otsikkoon, koska novellien nimet tallennetaan viitteissä huomautuksiin. Valitettavasti novellien otsikot puuttuvat vanhoista kansallisbibliografiaviitteistä, joten esimerkiksi haulla Hiilisangolla ratsastaja löytää Kootut kertomukset -kirjan vuodelta 2010, mutta ei esimerkiksi vuoden 1959 Nälkätaiteilija-kokoelmaa, jossa tämä Kafkan novelli julkaistiin suomeksi ensimmäisen kerran.

Bibliofllien ja muiden käyttäjien kannalta vaikeimmin hahmotettava osa-alue ovat ”vanhojen syntien” aiheuttamat puutteet. Painetun kansallisbibliografian tuotannossa keskityttiin 1800-luvulla suomenkieliseen aineistoon. Ruotsinkielinen aineisto ja ulkofennica tallennettiin kattavasti vain kortistoihin. Kansallisbibliografian takautuva konversio tehtiin painetuista bibliografioista eikä kortistoja ole vieläkään tallennettu kattavasti konelukuiseen muotoon, joten Fennica on edelleen vajaa.

Tarkkaa tietoa puutteiden määrästä tällä hetkellä ei ole, mutta arviot vaihtelevat 5–10 % välillä koko tietuemäärästä. Fennicaa täydennettiin viimeksi viisi vuotta sitten kahden tilapäisluetteloijan voimin. Sittemmin Kansalliskirjastolla ei ole ollut aukkojen paikkaamiseen resursseja, eli suomeksi sanottuna ylimääräistä rahoitusta. Ei liene harvinaista löytää omasta kirjastosta 1800-luvulla julkaistu ruotsinkielinen teos, joka puuttuu Fennica-tietokannasta. On todennäköistä, että kirja löytyy silti Fennica-kokoelmasta, ja sen kuvailutiedot Kansalliskirjaston sisäisessä käytössä olevasta kortistosta.

Ennen pitkää kirjaston yhä jäljellä olevat perinteiset luettelot muunnetaan koneluettavaan muotoon, mutta milloin, sitä tuskin tietää edes Kansalliskirjasto itse. Painetun kansallisbibliografian digitoinnissa Suomi oli yksi edelläkävijöitä, ja toivottavasti konversio kyetään aikanaan viemään päätökseen myös kortistoluetteloiden osalta.      

Vanhasta Fennica-aineistosta kiinnostunutta bibliofiiliä kirpaisevat eniten Fennica-tietokannasta löytyvät julkaisut, joiden tiedetään tai ainakin uskotaan olleen olemassa vaikka yhtään kappaletta ei ole säilynyt. Niitä löytyy Fennicasta 291 haulla ”ei ole tiedossa säilynyttä kappaletta”.  Fennica-kerääjälle tarjoavat mielenkiintoisia haasteita esimerkiksi Agricolan Katekismus, Yxi wähä suomenkielinen wirsikirja vuodelta 1640 ja Andreas Kexleruksen Almanakka vuodelta 1669. Puutteiden lisäksi kymmenestä Fennicaan luetteloidusta julkaisusta on säilynyt vain fragmentti; niistä tunnetuin lienee Agricolan Abckiria.

Turun palo syyskuussa 1827 on pahin kansalliskirjallisuuttamme kohdannut onnettomuus, ja toivottavasti jääkin sellaiseksi. Turun Akatemian kirjasto tuhoutui kokonaan, ja vain lainassa olevia kirjoja säästyi. Niistäkin osa paloi turkulaisten lainaajien kotien mukana. Akatemian kirjaston ohella Turussa tuhoutui tai ainakin vaurioitui myös merkittäviä yksityishenkilöiden kirjastoja. Yksityiskirjastojen tuhon laajuudesta en ole nähnyt edes arvioita, mutta johtopäätöksiä voi vetää esimerkiksi siitä, miten vaikeaa bibliofiilin on hankkia Lönnrotin juuri ennen palokatastrofia Turussa painettu opinnäyte De Väinämöine. Koska liikenneyhteydet olivat kehnot, kirjatkaan eivät suuremmin matkustaneet.  

Lönnrot, Elias. De Väinämöine priscorum Fennorum numine. Kansalliskirjaston digitaaliset kokoelmat.

Monia Suomesta kadonneita julkaisuja on löydetty ulkomailta, eritoten Ruotsista, ja puutteita on pystytty korvaamaan kopioilla. Alun perin ne olivat hankalakäyttöisiä mikrofilmejä, mutta nyttemmin niiden tilalle hankitaan digitaalisia jäljenteitä.

Kansalliskirjasto on itsekin digitoinut kotimaista kirjallisuutta jo 1990-luvulta lähtien. Alussa tekniset edellytykset laajojen hankkeiden toteuttamiseen olivat vähäiset. Digitaalisten aineistojen käsittely oli perin työlästä. Muistaakseni kirjastolla oli 1990-luvun puolivälissä Helsingissä vain yksi henkilökohtainen tietokone, jossa oli riittävän iso keskusmuisti laadukkaiden kuvien käsittelyyn. 30 vuotta myöhemmin vastaavia rajoitteita ei enää ole, ja kirjasto toteuttaa massadigitointihankkeitakin itse Mikkelin toimipisteessään (https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/digitointi).

Suomessa ei ole ollut taloudellisia edellytyksiä Norjan kaltaiseen kaiken aineiston digitointiin, mutta täälläkin on verkkoon saatu elokuuhun 2025 mennessä lähes 31 miljoonaa sivua julkaisuja: sanomalehtiä, aikakauslehtiä, pienpainatteita, kirjoja, nuotteja, karttoja ynnä muuta.  Digitoitu kokoelma karttuu 2–3 miljoonan sivun vuosivauhdilla[ii]. Valtaosin tämä aineisto on tekijänoikeuksista vapaata. Osa tekijänoikeuksien suojaamastakin aineistosta on vapaasti käytettävissä Kopioston kanssa solmittujen lisenssien ansiosta.

Jos lisenssi ei salli aineiston vapaata käyttöä, siihen pääsee käsiksi vapaakappalekirjastoissa tähän tarkoitukseen varatuilta laitteilta. Esimerkiksi sanomalehdet on tähän mennessä digitoitu kattavasti vuoteen 1954, mutta viimeisimpiin vuosikertoihin ei vielä pääse käsiksi kotoa.  

Monia bibliofiilejä kiinnostanee ennen kaikkea vanhimman Fennica-aineiston digitointi. Jussi-Pekka Hakkarainen kuvaa kirjaston yksin tai yhteistyössä muiden tahojen kanssa toteuttamia vanhan kotimaisen kirjallisuuden digitointihankkeita artikkelissaan Enemmän kuin koskaan aikaisemmin – Ruotsin ajan kirjallisuuden digitoinnin vaiheita menneisyydestä nykyisyyteen (Hakkarainen). 

Turun palon aiheuttaman hävityksen vuoksi noin 4 650 Ruotsin vallan aikana julkaistua teosta on ollut Kansalliskirjaston kokoelmassa vain jäljenteinä, kuten mikrofilmeinä, -kortteina tai valokuvina. Tieto siitä, mistä nämä jäljenteet on saatu, lisättiin 1990-luvulla kansallisbibliografiaan.

Kokoelman täydentämiseksi Kansalliskirjasto asetti 2021 tavoitteeksi 298 teoksen digitoinnin yhdessä kotimaisten muistiorganisaatioiden kanssa, sekä 2 250 teoksen tilaamisen ulkomaisista kokoelmista digitaalisina kopioina.  Tavoitteena oli puuttuvan julkaisun hankinta tai huonolaatuisen kopion (kuten mikrofilmin) korvaaminen. Yhteistyötä on vuosina 2022–2024 tehty lähes 60 koti- ja ulkomaisen kirjaston, museon, arkiston, seurakunnan ja yksityishenkilön kanssa. Merkittävin yhteistyökumppani on Kungliga biblioteket: sen kokoelmista digitoitiin 1 335 teosta, jotka löytyvät Fennican kautta, ja ovat digitaalisina kopioina käytettävissä digi.kansalliskirjasto.fi-palvelussa (Hakkarainen).

Turun palon kansalliskokoelmalle aiheuttaman hävityksen paikkaaminen jatkuu siis yhä, lähes 200 vuotta katastrofin jälkeen. Eikä Kansalliskirjaston täydennysurakka lakkaa palokatastrofin 200-vuotisjuhliin, vaan jatkuu niin kauan kuin on olemassa toivoa puuttuvien tai entuudestaan tuntemattomien Fennica-julkaisujen löytämisestä.

Paljon on saatu aikaan: Ruotsin vallan aikana julkaistusta aineistosta oli alkuvuoteen 2025 mennessä digitaalisena saatavissa jo noin kaksi kolmasosaa. Tämä aineisto on haettavissa Kansalliskirjaston hakupalvelusta sekä erillisenä kokoelmana Kansalliskirjaston Digi-palvelussa osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/collections?id=381.

Fennican muuttuvat kasvot

Kansallisbibliografiallamme on pitkä julkaisuhistoria, jota on tässä artikkelissa käsitelty vain kursorisesti. Perusteellisemmin ovat asiasta Bibliophiloksessa kertoneet aiemmin Esko Häkli ja Jussi Nuorteva.  

Kansalliskirjaston silloinen ylikirjastonhoitaja Esko Häkli esitelmöi kansallisbibliografiasta Vanhan kirjallisuuden päivillä vuonna 1996 otsikolla Kansallisbibliografian pitkä taival. Esitelmä julkaistiin hetimiten Bibliophiloksessa (Häkli). Esitys kattaa viisisataa vuotta keskiajasta alkaen, ja ennakoi elektronisen julkaisemisen kasvua joka oli tuolloin vasta alkamassa. 

Häkli kysyy, miten voimme ehkäistä kansakunnan muistin yksipuolistumisen sen takia, ettei elektroninen aineisto tallennu tähän muistiin. Vielä 1996 asia oli vielä täysin auki, mutta nyt tiedämme vastauksen: vuonna 2007 voimaan tullut Kulttuuriaineistolaki kattaa myös elektroniset julkaisut, mukaan lukien verkkoaineistot. Perinteisten julkaisujen ohella lain piiriin kuuluvat myös radio- ja tv-aineistot.

Kulttuuriaineistolaki loi edellytykset elektronisten julkaisujen pitkäaikaissäilytykselle antamalla Kansalliskirjastolle oikeuden digitaalisten aineistojen kopiointiin ja muuntamiseen paremmin säilyviin tiedostomuotoihin. Pitkäaikaissäilytyksen käytännön toteutuksesta vastaa CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n yhdessä muistiorganisaatioiden kanssa rakentama yhteinen pitkäaikaissäilytys eli PAS-palvelu (https://digitalpreservation.fi/). Finnan tavoin sekin on kansainvälisessä katsannossa ainutlaatuinen palvelu. Missään muualla ei ole kansallista tietojärjestelmää, joka vastaisi kaikkien keskeisten muistiorganisaatioiden elektronisten aineistojen säilyttämisestä.      

Jussi Nuortevan artikkeli Fennica-kirjallisuuden bibliografioista Suomen kansallisbibliografiaan (1488–1827) kuvaa vuosina 1986–1996 toteutettua Suomen vanhimman kirjallisuuden bibliografiahanketta. Suomen kulttuurirahaston lahjoitus mahdollisti projektin suunnittelun, ja Kansallis-Osake-Pankin lahjoitus sen käytännön toteutuksen (Nuorteva).  Hankkeessa toteutetusta viitetietojen täydennyksestä on ollut sittemmin hyötyä muun muassa Ruotsin ajan kirjallisuuden puutteiden paikkauksessa.

Tulevaisuudessa Fennican merkitys linkkinä kansalliskokoelman digitoituihin tai digitaalisena syntyneisiin aineistoihin kasvaa. Julkaisutoiminta ja kirjastojen kokoelmat digitalisoituvat, ja tulevaisuudessa tekijänoikeuksista vapaat painetut julkaisut saadaan paljon nykyistä kattavammin verkossa lukijoiden ulottuvilla. Esimakua tästä muutoksesta on nähtävissä jo nyt, kiitos Kansalliskirjaston 30 vuotta kestäneiden digitointihankkeiden. Niiden ansiosta esimerkiksi sanomalehtien käyttö on nyt paljon aiempaa helpompaa ja tehokkaampaa.  

Fennica ei ole ainoa palvelu, jonka kautta digitoituja ja digitaalisena syntyneitä kotimaisia julkaisuja voi löytää, mutta se on jatkossakin varmasti yksi merkittävimmistä. Linkkinä pitkäaikaisesti säilytettäviin digitaalisten julkaisujen kokoelmiin Fennicalla on mainiot edellytykset toimia kansakunnan muistina myös digitalisoituvassa Suomessa.

Kirjoittaja työskenteli 37 vuotta tieteellisten kirjastojen kansallisten it-tehtävien parissa, ensin Tieteellisten kirjastojen atk-yksikössä 1987–1993, ja sitten Helsingin yliopiston kirjastossa / Kansalliskirjastossa joulukuuhun 2023, jolloin hän jäi täysin palvelleena eläkkeelle.  

Lähteet

Hakkarainen, Jussi-Pekka (2025): Enemmän kuin koskaan aikaisemmin – Ruotsin ajan kirjallisuuden digitoinnin vaiheita menneisyydestä nykyisyyteen. Tietolinja 1(2025). Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061771011

Häkli, Esko (1996): Kansallisbibliografian pitkä taival. Bibliophilos 55:3, s. 28–31.

Nuorteva, Jussi (1990): Fennica-kirjallisuuden bibliografioista Suomen kansallisbibliografiaan (1488–1827). Bibliophilos 49:1, s. 4–9.

Bibliophilos

Bibliophiloksella on kirjanystävien omana aikakauslehtenä pitkä ja ansiokas historia. Lukijat saivat julkaisun ensi kerran käsiinsä huhtikuussa 1942 ja se on tästä lähtien ilmestynyt säännöllisesti neljä kertaa vuodessa. 2021 on menossa lehden 80. vuosikerta. Bibliophiloksen ensimmäinen päätoimittaja oli E. J. Ellilä, vuodesta 2016 lehteä ovat toimittaneet Riku Jokinen ja Elise Tarkoma. Vuodesta 2025 alkaen vetovastuu on siirtynyt pelkästään Riku Jokiselle.

Ensimmäisessä pääkirjoituksessa Bibliophiloksen perustajat esittivät toivomuksenaan, että lehden ympärille kerääntyisivät kaikki ne henkilöt, joille kirja on rakas. Tämän tavoitteen mukaisesti Bibliophilos on edelleen suunnattu kaikille kirjallisuudesta ja kirjakulttuurista kiinnostuneille kirjanystäville. Pyrimme ylläpitämään kirjoihin liittyvää mielenkiintoa ja välittämään lukijoillemme tietoa niin vanhemmasta kuin uudemmasta kirjallisuudesta, seuraamalla tarkasti myös oman aikamme kirjakulttuurisia ilmiöitä.

Taiteen edistämiskeskus myönsi Bibliophilokselle vuoden 2021 kulttuurilehdille suunnatun erityisavustuksen.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2025 Ulla ja Eino Karosuon rahastosta apurahan Bibliophiloslehden julkaisemiseen.

	Pääkirjoituksia         2021         Hyviä uutisia Bibliophilokselle         2020         Eturivissä kirjojen äärellä         Omisteita kirjoissa         Take away — kirjoillekin         Seume Sippolassa ja muuallakin